keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Aloita päiväsi keppijumpalla ja mene sitten kouluun!

Tänään koin elämäni ensimmäisen espanjalaisen aamujumpan iloisen senioriporukan kanssa Los Pacosin puistossa keppiä heilutellen. Opiskelijat ottivat mallia ja hoitavat tulevat ohjaukset omalla "twistillä". Suomelan Sirpa opasti tyttöjä monipuoliseen toimenkuvaan ja vauhtia riitti. Jumpasta siirryttiin letkeästi ja sulavasti pöytien raivaukseen sekä keittiöpalvelukseen. Tunnen suurta ylpeyttä katsellessani toimeen tarttuvia nuoria, Esimerkillisiä Ksaon mannekiinejä!

Suomelasta siirryin alamäkeen ja nurkan taakse, Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun. Pihamaan täytti iloinen vilske ja kouluikäisten lasten äänimaailma. Oppilaita on esikoululaisista lukiolaisiin, noin kolme ja puolisataa opin tietä taivaltavaa sekä yksi meidän oppilaitoksen LaNu-opiskelija. Paikka oli pullollaan energiaa ja oppimista edistävää henkilökuntaa, opettajia, ohjaajia ja oppilashuollon työntekijöitä. Olosuhteet poikkeaa perisuomalaisesta koulusta (söimme kouluruuan palmun katveessa) mutta Ops on sama kuin kotomaassa. Kävin mielenkiintoisia keskusteluja niin henkilökunnan kuin opiskelijan kanssa toiminnan toteutuksesta ja yksityiskoulun suuntaviivoista. Uskon, että tämä(kin) työssäoppimisen paikka tulee tarjoamaan unohtumattomia oppimiskokemuksia opiskelijalle. Ainutkertaisen tilanteesta tekee myös se, että tämä on Ksaon kv-historian ensimmäinen kerta työssäoppimista Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa. Valoisaa meininkiä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti