keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Tanska 8.-12.2024 Opintomatka Mari Partasen ja työelämänedustajien kanssa. Kohteena vanhustyö ja Skiven SoSu oppilaitos, tuttu yhteistyökumppanimme. 


Ma 8.4 matkapäivä. Tämä Erasmus + toteutetaan monella kulkupelillä. Kouvolan rautatieasemalta lähdettiin 7.19 junalla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja siitä SASin siivin Kööpenhaminaan. Köpiksestä vuokrattiin auto, jonka olimme etukäteen varanneet farmarimallisena, mutta yllätyksenä saimme melko lailla pienemmän Seat Ibizan. Huh, aikamoisen ahdasta oli kolmella reissaajalla takapenkillä. Laukkujen asettelussa tarvittiin Tetris-taitoja ja kuskille jäi pienen pieni kaistale takaikkunasta kurkisteluun. Bonuksena tästä ahtautumisesta saatiin hyvää naurua. 


Koko reissun ajan kuskina toimi Mari, jonka ajotaidot veivät meidät turvallisesti ja vakaasti kohteesta toiseen. Kokonaiskilometrimäärä oli hieman yli 600. Karttureina ja navigoijina toimi koko muu porukka ja erityisesti etupenkin istuja otti siitä vastuuta. Reissun viimeisenä päivänä porukka harkitsi "täti-ralliin" osallistumista, kun kerran osaamista löytyy!

Matkustuspäivän päätteeksi saavuimme Fyn saarelle Svendborgiin, ensimmäiseen majoituskohteeseen. Johnin Airbnb oli sympaattinen ja rauhallinen paikka yöpyä ja käydä yhdessä vielä läpi tulevan viikon ohjelmaa. 

Ti 9.4. Svendborgin Demensby "Muistikylä". Ensimmäinen ja hyvin odotettu opintokäyntikohde oli erityisesti muistisairaiden ihmisten tarpeita varten perustettu hoitokoti. Alunperin Hollannista lanseerattu ideologia, jossa ympäristöä muokataan muistisairaiden ihmisten tarpeita vastaavaksi. Saimme opastuksen ja kierroksen Annette Söbyn johdolla. Huikea kokemus, siitä mitä kaikkea voidaan tehdä, kun valjastetaan henkilökunnan tiedot, taidot, asenne ja iso vapaaehtoisten joukko sekä varainhankkijat yhteiseen työhön. 

Tanskan opintomatkalaiset: Edukon opettajat Mari ja Johanna sekä työelämäedustajat Minna, Sirpa ja Jarna.
                                                                Taidetta puutarhassa.
Isolla ja monipuolisella piha-alueella, puutarhassa, oli paljon nähtävää. Kaikille aisteille oli tarjolla elämyksiä. Turvallisesti aidatulla alueella oli kaarevia polkuja, nurmea, laatoitusta, sorsalampi, kasvihuone, linnunpönttöjä, tulipaikka, vanha asuntovaunu... kaikki mahdollistamassa ulkoilun tuomaa virkistymistä. Kanoista ja kaneista huolehtivat vapaaehtoiset avustajat. 
Vapaaehtoisten pyöräilyryhmä käytti näitä sähköpyöriä. Muistisairas saa pyöräilyn kokemuksen turvallisesti kyydissä istuen. Tanskalaiset taitaa pyöräilyn! 

Viikko-ohjelma oli monipuolinen ja tarjolla oli niin fyysistä aktiviteettiä kuin mindfulnessia ja kauneuteen sekä hyvinvointiin liittyvää mahdollisuutta. Huoneet olivat selkeästi ja hauskasti kyltitettyjä, jotta niihin löytäminen olisi helppoa. Demensbyyssä oli asukkaille mahdollista käydä myös kaupassa pikkuostoksilla. Taas yksi oikea toiminto ja keino osallisuuteen ja aktiviteettiin, jonka vapaaehtoiset työntekijät mahdollistivat. 


Muistisairaille suunniteltu logo, "käsi kädessä".  Tätä pinssiä käyttämällä voi viestiä kanssaihmisille omasta tilastaan ja saada ymmärrystä ja ohjausta tarvittaessa- turvallisuutta lisäävä asia tämäkin.

Päivän päätteeksi ajomatka Svendborgista Skiveen Keski-Jyllantiin.

Ke 10.4 Tämän opintopäivän ensimmäisenä kohteena oli yhteistyöoppilaitoksemme Social- og Sundhedsskolen SOSU STV sekä vastassa kv-koordinaattori Maren Möller Korsgaard. 

Viihtyisä ja tilava oppilaitos, jossa on opiskelijoille hyvät mahdollisuudet oppimiseen. Saimme tutustua erilaisiin oppimisympäristöihin, mm. kotihoidon simulaatiotilaan, Makerspace työtilaan, hyvinvointiteknologia-välineistöön/oppimateriaaleihin ja tietenkin pääsimme seuraamaan oppitunteja. Verensokerin opettaminen tapahtui kokeellisesti ja oivaltaen. Opiskelijat tekivät kokeita itsellään ja testasivat erilaisen ravinnon merkitystä verensokeriin. 

                                                            Kotihoidon simulaatiotila.
Makerspacessa oli mm. 3D printteri, VR-lasit, monenlaista askartelumateriaalia esim. animaatioiden tekemiseen ja tottakai legoja. 
                                                        Virtuaalitodellisuutta ja oppimista
 Rauhoittumistuoli, painotuoli joka sijaitsi apuväline-luokassa, mutta opiskelijat saivat myös käyttää sitä tarvittaessa ja näimme, että yksi opiskelija oli tauolla, ennen koetta, hyödyntämässä tätä keinoa. 
Oppilaitoksen seinillä oli tulevaisuuden työelämän taitoja / vaatimuksia esittelevät taulut kaikkien nähtävillä. Tässä yksi poiminto tavoitteista. 

                                            Opiskelijoiden verensokerimittausten analysointia.

Oppilaitospäivän päätteeksi lähdimme Marenin kanssa tutustumaan hoivakoti "Rödding Plejecenteriin" ja siellä meitä oli vastassa johtaja Anette Sörensen. 

Hoivakodissa oli paljon seinämaalauksia, jotka olivat maalattu paikallisista maisemista. Taiteilija oli lisännyt myös leikillisyyttä ja hauskuutta pienillä yksityiskohdilla, joita näkyi runsaasti teoksissa. 

Oman keittiön valmistavaa ruokaa nautittiin valoisassa ruokailutilassa, jossa myös tuoksui herkullinen ruoka.

Suomessa on kerätty ja kerätään Arabiaa. Tanskassa kolmen kruunun Royal-keramiikka on kaikille tuttua ja herättää muistoja. Kuninkaalliset ovat muutenkin suosittuja ja Kuningas Frederik on tunnettu sporttisuudestaan. Hän aloitti 50v. juhlapäivänään kansanjuoksu-tapahtuman ja perinne jatkuu siten, että juoksun vuosipäivänä kaikki kokoontuvat kylissä ja kaupungeissa hölkkäämään, kävelemään tai osallistumaan pyörätuolilla yhteiseen ulkoiluun. Johtaja Anette kertoi, että tämä on tärkeä yhteisöllisyyttä lisäävä tempaus, jota odotetaan. Muutoinkin huomasimme, että tanskalaiset rakastavat juhlia! 

To 11.4 Viimeinen opintopäivä. Aamulla "Job-shadowing" oppitunneilla ja näimme mm. kuinka oppilaitos järjesti täydennyskoulutusta työelämäyhteistyönä apuvälineiden käytössä. Tämän jälkeen lähdimme Marenin kanssa opintokäynnille "Jebjerg Plejecenteriin" Søndergadeen. Päivän päätteeksi perehdyimme kotihoitoon, jota esitteli meille tiimikoordinaattori Dianne Rahbek..


Matkalaukuissa muisteltavaa / muistorasia. Tässä kokeilen rantaelämää boxia: meritähtiä, kaislaa, simpukoita jne.
                Hattuja asiakkaille käytävältä päähän poimittavaksi, fiiliksen mukaan. Piristystä päivään!
Silitettäväksi ja syliteltäväksi oli erilaisia mukavan painoisia rauhoittavia nukkeja ja kaulaan ripustettavaksi löytyi laiskiainen. 
        Koulun kanttiinissa paikallista ruokaa: salaattia ja parsakanakastiketta lehtitaikinakupeissa. 
        Oli hyvää!

Visiitti Skiven vanhassa kirkossa. Kauniita kalkkikivimaalauksia ihastellen.

Pe 12.4 Kotiinpaluu. Lähtö aamuyönpimeässä 02.30 kohti Aalborgia ja lentokenttää. Vielä kerran matkustimme tiiviissä tunnelmassa ja täydessä autossa. Vuokra-auton palautus ja SASin siivin Kööpenhaminan kautta välilennolla Helsinkiin. Lopuksi vielä junalla Kouvolaan. Upea ja opettavainen opintomatka. Kiitos osallistujille ja järjestäjille. Mange tack! 




sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

 Germany and Bergheim täältä tullaan! 

Jo vuosia sitten, ennen Covidia, valmistelimme työelämäyhteistyössä tätä matkaa, joka nyt vihdoin toteutuu. Hyvää kannattaa odottaa!

Kanssamatkustajina minulla on viisi Kouvolassa työskentelevää varhaiskasvatuksen työntekijää, jotka ovat ohjanneet saksalaisten opiskelijoiden työssäoppimista omissa yksiköissään, päiväkodeissa, vuosien ajan. On kyllä mahtavaa, että nyt he ja minä pääsemme osallistumaan kansainväliseen job-shadowingiin Erasmus + rahoituksen mahdollistamana.  

Viikon päästä eli 27.3 olisi tarkoitus lähteä VR:n kyydissä kohti lentoasemaa. Elämähän on aina yllätyksellistä ja ensimmäinen etappimme kyydin osalta saattaa muuttua, jos ja kun junalakko on meneillään. Seuraan tiiviisti uutisointia....

                    Yhteistyössä Eduko ja Berufskolleg Bergheim des Rhein-Erft-Kreises



La 25.3 Tämän päivän piti olla leppoisa vapaapäivä, mutta siitä tulikin sähäkkä action/ kaikki matkavalmistelut uusiksi-päivä. Melkoinen ruletti!
Juuri kun Suomen junalakko päättyi ja saimme huokaista, että kyydit onnistuu, niin sitten Saksa päätti ryhtyä yleisliikennelakkoon ja ilmoitti, että lentomme on peruttu. 
Edukon Kv-koordinaattori Tanja Kantanen kääri hihat ja auttoi lento-ja junalippujen vaihdossa sekä majoitusjärjestelyissä. Tunteet ehti seilata laidasta laitaan ja matkustusryhmän WhatsApp kilkatti kiivaasti viestejä, kunnes lopulta kaikki uudet säädöt oli säädetty kohdalleen. Aikamoinen lauantai!

Nyt on pakkaamisen aika ja Edukon tuliaiset on jo laitettu laukkuun! Huomenna lentoon!




Su 26.3 Kun matkustaa lentokoneella ja monella junalla on viimein perillä! 
Kuvassa näkyvä Skytrain olikin hieman erilainen juna, "riippujuna", joka kuljetti meidät lentoasemalta juna-asemalle näppärästi ja nopeasti. 
Reissaaminen porukalla on paitsi mukavampaa niin myös eksyminen on hankalampaa. Hyvä niin! Matkan varrella kullekin osallistujalle tuli luonteva rooli matkan edistäjänä: yksi etsi tietoa sovelluksista, yksi toimi kuvaajana ja yksi oli loistava muistamaan aikatauluja ulkoa. Tällä kokoonpanolla selvittiin ilman eksymisiä. Mukava yllätys koettiin Dusseldorfin lentokentällä, kun suomalainen Eetu-opiskelija tarjoutui auttamaan lippuautomaatilla toimimisessa. Pääsimme matkaamaan samalla junallakin ja kuulemaan tarinoita opiskelusta ja opiskelijaelämästä Kölnissä. 



                        Talvesta lähdettiin ja kevääseen mentiin. Saksassa kukkivat Magnolia puut.


Ma 27.3  Aloitimme aamun keskustelemalla Erasmus+ matkamme tavoitteista ja tarkentamalla niitä vielä yhdessä. Varhaiskasvatuksen työntekijöillä on harvoin tilaisuuksia pohtia ja benchmarkata varhaiskasvatuksen sisältöjä ja käytännön toteuttamistapoja muiden ammattilaisten kanssa. Nyt siihen on aikaa ja kun sen saa tehdä vielä kansainvälisessä ympäristössä, niin mikä voisi olla hedelmällisempää. Kiitollisin mielin siis kohti uusia kokemuksia. 
                                                                             
                                                           Lisa-kollega ja team Finland! 






Kulttuurikohteena Kölnin tuomiokirkko, Kölner Dom. Nyt voi sanoa tai laulaa... "olen nähnyt Kölnin tuomiokirkon"....
Kiitos saksalaisten kollegoiden, niin pääsimme (liikennelakosta huolimatta) tutustumaan Kölniin ja sen kulttuuritarjontaan.

                        Perinneruokaa, tuhtia sellaista! Maistettiin toki myös Currywurstia.



Ti 28.3 Pääsimme aloittamaan aamun kävelyretkellä, koska majoituspaikastamme oli vartin kävely Kentener Wiesenin kadulle, jossa Berufskolleg Bergheim sijaitsee. Keväisiä kukkia, virtaavaa puroa ja jopa vastaleikatun nurmen tuoksua oli mukavaa aistia porukalla.
Aamu aloitettiin opiskelijoiden työelämäprojekteihin tutustuessa. Koulun käytävillä ja luokissa oli suuri määrä esityksiä ja saimme opiskelijoilta pähkinänkuoressa tiivistelmän heidän pedagogisista projekteista varhaiskasvatuksessa. Upeita töitä! Aihepiireinä mm. kestävää kehitystä, luonto-opetusta, tutkimista, väriteema-työskentelyä, tunnetaitoja ja auto/liikenne/kuljetus-projektia.

Projektiesittelyjen jälkeen keskustelimme ja vaihdoimme ajatuksia opiskelijoiden kanssa suomalaisen ja saksalaisen varhaiskasvatuksen tavoitteista ja sisällöistä sekä pohdimme henkilöstöasioita. Tapasimme viime vuonna Suomessa työssäoppimassa ja Erasmus vaihdossa olleita opiskelijoita. Jälleennäkeminen oli iloista ja kuulumisten vaihto vilkasta. 

Oppilaiden valmistaman lounaan jälkeen kuulimme  Berufskolleg Bergheimin Afrikka-projektista Tansanian Sansibarissa.

Iltapäivällä tutustuimme päiväkotiin, jonka nimi oli Kita Rappelkiste. Itse asiassa opin, että kaikkia päiväkoteja kutsutaan lyhennenimellä kita. Päiväkodin johtaja oli valmistanut meille Google-kääntäjän avulla materiaalin, jossa esiteltiin heidän pedagoginen viitekehys ja toimintaperiaatteet. Pääsimme esittelyn kautta ymmärtämään heidän kasvatus-ja ohjaustyötä ja vaihtamaan ajatuksia. Paljon on samaa, mutta aikalailla myös erilaista. Perheiden ja työntekijöiden monikulttuurisuus, lasten osallisuus ja vaikuttaminen, ohjatun ja vapaan toiminnan suhde, ruokaileminen esimerkkeinä osa-alueista, joista  keskustelimme. Saksalaisille varhaiskasvatuksen työntekijöille olisi varmasti aivan yhtä mielenkiintoista tulla opintokäynnille meille kuin meillä oli opintokäynti heillä. 
Katsoimme ja kiertelimme myös päiväkodin oppimisympäristöissä, tiloissa sisällä ja ulkona. 

 




Ke 29.3 Aamu alkoi tutulla kävelyllä ja ohitimme jo tutuksi tulleen patsaan ja se nosti hymyn huulille, koska se kuvaa niin hyvin meitä matkalaisia, varhaiskasvattajia.

Koululla meitä oli vastassa opettajakollega Lisa Höffner  ja jatkoimme yhdessä matkaa seuraavaan opintokäyntikohteeseen eli päiväkotiin nimeltään Kita Abenteuerland. Tämä päiväkoti oli myös perhekeskus ja pääsimme tutustumaan sen monipuoliseen toimintaan. Johtaja kertoi meille dialogiseen kohtaamiseen perustuvasta yhteistyöstä, jossa eri kulttuureista ja sosioekonomisista taustoista tulleet vanhemmat,  yhdessä päiväkodin työntekijän, kanssa pitävät ryhmäkokoontumisia. Aiheina oli lasten kasvuun ja kehittymiseen liittyvät teemat. Tällä hetkellä ajankohtaisia aiheita ovat olleet mm. sosiaalinen media lasten kanssa ja sokeri lasten ruokavaliossa.

Päiväkodin tilat mahdollistivat vanhempien kanssa toteutettavia ryhmiä ja lasten fyysisen aktiivisuuden tukemista. Alakerran liikuntatila oli monikäyttöinen ja siellä oli myös pallomeri. Ihan varmasti lasten suosikki!


Lasten osallisuus ja valintojen mahdollistaminen oli yksi toiminnan painopisteistä ja pedagogiikassa painotettiin sen toteutumista. Lapset valitsivat leikkipaikkansa alla olevan taulun avulla. Huomioni kiinnittyi siihen, että yksi paikoista oli myös johtajan toimisto ja "villipuutarha" eli seikkailuleikkeihin kutsuva osa pihaa, jossa oli myös konttimaja. 

Mielenkiintoisen vierailun jälkeen palasimme koululle ja osallistuimme musiikinopettaja Markin oppitunneille. Mark on vieraillut Suomessa opiskelijoiden kanssa monta kertaa Erasmus- vaihdossa ja oli mukavaa päästä tapaamaan häntä. Osallistuttiin ja rummutettiin koko poppoo! 


Oppituntien jälkeen olikin jo nälkä ja saimme nauttia opiskelijoiden valmistamasta ja tarjoilemasta lounaasta. Pöytä oli katettu keväisin värein ja maukas ateria jälkiruokineen helli vatsojamme.




Yhteiseen ruokailuun liittyi mukaan myös rehtori Anna ja keskustelimme oppilaitosyhteistyöstä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Erasmus- ohjelma toimii molemmin päin ja jatkamme hyvää yhteistyötä. Syksyllä, elokuussa, Bergheimista saapuu kymmenen opiskelijan ryhmä Kouvolaan ja he ovat työssäoppimassa päiväkodeissa kaksi viikkoa. Pääsimme tutustumaan myös Carola-opettajakollegaan. Carola on aloittanut Erasmus-työn ja tapaamme uudelleen syksyllä Kouvolassa. Yhteystietoja vaihdettiin ja saimme myös apua paluumatkan suunnitteluun ja juna-aikataulujen varmistamiseen. Lisa-kollegan kanssa kävimme hankkimassa paluuliput aseman toimistosta. Siellä oli vielä lipputoimisto olemassa, joskus on ihanaa toimia livenä ja kysyä, jos kysyttävää on, oikealta ihmiseltä. 

To 30.3 Aamupala, pakkaaminen ja uloskirjautuminen mukavasta sekä ystävällisestä majoituspaikasta. Kiitos Hotel52 Bergheim ja etenkin ystävällinen omistaja Sanja, joka auliisti auttoi ja neuvoi meitä kaikissa eteen tulleissa kysymyksissä.

Vierailtiin Dusseldorfin vanhassa kaupungissa ennen paluulentoa. Sää oli vaihteleva, auringon pilkahduksia, muutama sadepisara ja tuulta aikalailla. 



Matkanteko on paljolti siirtymisten odottamista ja sitä(kin) tuli koettua. Yhdessä odottaminen on onneksi vähemmän väsyttävää ja minulla oli huippuporukka matkaseurana eli ei voi kuin ISOSTI kiittää kanssaoppijoita ja -matkalaisia yhteisestä Erasmus-matkasta. 
Kouvolan varhaiskasvatuksen työntekijät kohtaavat ja ohjaavat taas syksyllä Erasmus-vaihdossa olevia saksalaisia opiskelijoita ja tämän kokemuksen myötä heillä on varmasti syvempi osaaminen ja vertailupohja, jota pääsee hyödyntämään ohjaamisessa. 

Helsinki näyttää, koneen ikkunasta, iltavaloissa tältä. Laskeuduimme iltakymmeneltä. Sitten parin tunnin odottelu ennen viimeistä junamatkaa ja Kouvolan asemalla klo 02.00. Huippureissu!